tiistai 24. marraskuuta 2015

MIKÄ ON SUKUPOLVEN IKÄ ? SUKUPOLVI EI HÄVIÄ ENNENKUIN MITÄ ? KRISTUS TULEE ALKAEN ISRAELIN VALTION UUDELLEEN TULOSTA

I HAVE NEW BLOGI HERE yesthattrue.blogspot.fi
MATTEUS  ITSE KIRJOITTAA, ON ERÄS TAPAHTUMA JOKA TAPAHTUU...

JOLLOIN TÄMÄ SUKUPOLVI EI HÄVIÄ, ENNENKUIN KAIKKI TÄMÄ TAPAHTUU. TAIVAS JA MAA KATOAVAT, MUTTA MINUN SANANI EIVÄT KOSKAAN KATOA... SITTEN PÄIVÄ JA HETKI SALATAAN
JA VAROITETAAN IHMISET SYÖVÄT JA JUOVAT MENEVÄT NAIMISIIN JA NAITTAVAT TYTTÄRIÄÄN AINA SIIHEN PÄIVÄÄN ASTI. (NÄIN TAPAHTUI NOOAN AIKANA JA NÄIN MATTEUS SANOO TAPAHTUVAN TUONAKIN PÄIVÄNÄ.)

TUTUSTUMME SUKUPOLVEN KÄSITTEESEEN:https://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupolvi
Sukupolvi tarkoittaa tasoa vanhempien ja heidän jälkeläistensä muodostamassa jatkumossa. Esimerkiksi isovanhemmat, vanhemmat ja lapset muodostavat kaikki oman sukupolvensa.

SUKUTAULU ON MATTEUKSEN MUKAAN JOKA ON ERIKOISESTI JUUTALAISTEN VAKUUTTAMISEKSI KIRJOITETTU.

MIKÄ MEITÄ KIINNOSTAA NYT ?
KUINKA PALJON KULUI AIKAA ABRAHAMISTA - KRISTUKSEEN ?ENTÄPÄ MIKÄ ON KESKIMÄÄRÄINEN SUKUPOLVEN IKÄ ?
ENSIN MATTEUKSEN ESITTÄMÄÄN SUKUTAULUUN
SITTEN... IKÄKYSYMYKSIIN

Evankeliumi Matteuksen mukaan 1

1. Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja. 
2. Aabrahamille syntyi Iisak, Iisakille syntyi Jaakob, Jaakobille syntyi Juuda ja tämän veljet; 
3. Juudalle syntyi Faares ja Sera Taamarista, Faareelle syntyi Esrom, Esromille syntyi Aram; 
4. Aramille syntyi Aminadab, Aminadabille syntyi Nahasson, Nahassonille syntyi Salmon; 
5. Salmonille syntyi Booas Raahabista, Booaalle syntyi Oobed Ruutista, Oobedille syntyi Iisai; 
6. Iisaille syntyi Daavid, kuningas(
.SIIS 14) Daavidille syntyi Salomo Uurian vaimosta; 
7. Salomolle syntyi Rehabeam, Rehabeamille syntyi Abia, Abialle syntyi Aasa; 
8. Aasalle syntyi Joosafat, Joosafatille syntyi Jooram, Jooramille syntyi Ussia; 
9. Ussialle syntyi Jootam, Jootamille syntyi Aahas, Aahaalle syntyi Hiskia; 
10. Hiskialle syntyi Manasse, Manasselle syntyi Aamon, Aamonille syntyi Joosia; 
11. Joosialle syntyi Jekonja ja tämän veljet Babyloniin siirtämisen aikoina.(14 JÄLLEEN)

12. Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi Serubbaabel; 
13. Serubbaabelille syntyi Abiud, Abiudille syntyi Eljakim, Eljakimille syntyi Asor; 
14. Asorille syntyi Saadok, Saadokille syntyi Akim, Akimille syntyi Eliud; 
15. Eliudille syntyi Eleasar, Eleasarille syntyi Mattan, Mattanille syntyi Jaakob; 
16. Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi. 

17. Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.( YHTEENSÄ 42 SUKUPOLVEA)
18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. 
19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. 
20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. 
21. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." 
22. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 
23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. 
24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä 
25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus. 


TÄSSÄ ON LUVUT HUOMAUTAN JOS ISÄ SAA LAPSEN SE VAIHTELEE... SIKSI SUKUPOLVEN IKÄ VAIHTELEE MUTTA IHMISEN IKÄ EI SE ON 70-80 JA PISIMMILLÄÄN 120 SE ON SÄÄDETTY. SUKUPOLVI

ABRAHAMISTA- DAAVIDIIN KULUI
 941 VUOTTA 14 SUKUPOLVEA KESKIMÄÄRÄINEN SUKUPOLVEN IKÄ 67,2 VUOTTA. PISIN SUKUPOLVEN IKÄ NÄISTÄ... SATTUMOISIN ISRAEL SYNTYI 1948 JA LISÄÄT 67 VUOTTA OLET VUOTENA 2015 ELI JUURI NYT.SITTEN AINUTLAATUINEN HUOMIONI IHAN OMA SELLAINEN! OLEN TEHNYT PUISEN SUKUTAULUN AADAMISTA TIEDÄTKÖ PALJONKO ON VUOSIA ABRAHAMIIN MENIN SHOKKIIN SILLÄ NIITÄ OLI 1948 ! LASKIN TOISEN KERRAN TULI 1946 EN 3 KRT LASKENUT MUTTA SE ETTÄ SE ON NOIN KERTOO JÄLLEEN MITEN JUMALA KUIN KERTOO NÄIN VALITSIN SINUT ISRAEL ! ABRAHAM ON SIIS JUUTALAISEN JA KOKO MAILMAN USKON ESIKUVA MYÖS ARABIEN ISÄ.


DAAVIDISTA -PAKKOSIIRTOLAISUUTEEN KULUI
                                                 454 VUOTTA 14 SUKUPOLVEA JAAT 14 KULUNEET                                                    VUODET JA SAAT SUKUPOLVEN IÄKSI 32,4 VUOTTA                                                                                                                  

BABYLONIAN PAKKOSIIRTOLAISUUDESTA- KRISTUKSEEN

                                                   600 VUOTTA 14 SUKUPOLVEA JAKOLASKU TUO
                                                    42,85 VUOTTA SUKUPOLVEN IÄKSI..

  
KUINKA KAUAN KULUI ABRAHAMISTA- KRISTUKSEEN KULUI
                                              1995 VUOTTA SIIS NOIN 2000 VUOTTA
                                               1995:42 SUKUPOLVELLA JAAN SAA SUKUPOLVEN KESKIMÄÄRÄISEKSI IÄKSI 47,5 VUOTTA. ELÄMME SIIS SUKUPOLVEN PISINTÄ IKÄÄ JOKA OLI 67,2 VUOTTA.

MUTTA MATTEUS SANOI SUKUPOLVI EI HÄVIÄ... JOS SUKUPOLVI ON SYNTYNYT ON VIELÄ EDESSÄ SEN HÄVIÄMINEN JA SANOTAAN
SE EI KATOA ENNENKUIN KAIKKI TÄMÄN TAPAHTUMAN ASIAT TAPAHTUVAT.

TUTUSTUMINEN JEREMIAAN

JEREMIA PROFEETAN  KOSKA JEREMIA ELI JA VAIKUTTI...
 JOOSIA KUNINKAAN AIKANA

Kuninkaan osalta Herran sana oli kuitenkin lohdullinen:










Mutta Juudan kuninkaalle, joka on lähettänyt teidät kysymään neuvoa Herralta, sanokaa näin: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, niistä sanoista, jotka sinä olet kuullut: Koska sinun sydämesi on pehminnyt ja sinä olet nöyrtynyt Herran edessä, kuullessasi, mitä minä olen puhunut tätä paikkaa ja sen asukkaita vastaan, että he tulevat kauhistukseksi ja kiroussanaksi, ja koska sinä olet reväissyt vaatteesi ja itkenyt minun edessäni, niin minäkin olen kuullut sinua, sanoo Herra. Sentähden minä korjaan sinut isiesi tykö, ja sinä saat rauhassa siirtyä hautaasi, ja sinun silmäsi pääsevät näkemästä kaikkea sitä onnettomuutta, minkä minä annan kohdata tätä paikkaa.'" Ja he toivat kuninkaalle tämän vastauksen. (2.Kun 22:18-20)

Oliko tämä lohdullinen sana myös sinun mielestäsi? Jumala tekee kuitenkin aina kaiken oikein. Joosia ehti hallita 31 vuotta, ennen kuin Jumala korjasi hänet pois alkavan kaaoksen jaloista:


JOOSIA
Joosia tuli kuninkaaksi vuonna 639 eKr:










Joosia oli kahdeksan vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolmekymmentä yksi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jedida, Adajan tytär, Boskatista. (2.Kun 22:1)

Joosia (639-608 eKr) oli hyvä kuningas:

Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, ja vaelsi kaikessa isänsä Daavidin tietä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. (2.Kun 22:2)
Joosia eli aikana, jolloin Israel, siis 10 heimoa oli jo hävinnyt Assyrian erämaihin ja Juudakin oli vajonnut syvään rappioon. Joosia näki tilanteen. Ensiksi hän ryhtyi korjaamaan Jumalan temppeliä.
Joosia oli Jeremian aikalainen:
Jeremian, Hilkian pojan, sanat. Tämä oli Anatotissa, Benjaminin maassa, asuvia pappeja. Hänelle tuli Herran sana Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä, tämän kolmantenatoista hallitusvuotena, ja tuli vielä Juudan kuninkaan Joojakimin, Joosian pojan, päivinä ja aina Juudan kuninkaan Sidkian, Joosian pojan, yhdennentoista vuoden loppumiseen asti, jolloin Jerusalemin asukkaat viidentenä kuukautena vietiin pakkosiirtolaisuuteen. (Jer 1:1-3)Joosian reformit eivät muuttaneet kansan valitsemaa suuntaa. Se halusi palvella Babylonian jumalia. Jumala purki mieltään Jeremialle:

Ja Herra sanoi minulle kuningas Joosian päivinä: "Oletko nähnyt, mitä tuo luopiovaimo, Israel, on tehnyt? Hän kuljeskeli kaikilla korkeilla vuorilla ja kaikkien viheriäin puitten alla ja harjoitti siellä haureutta. Ja minä sanoin, sittenkuin hän oli kaiken tämän tehnyt: 'Palaja minun tyköni'. Mutta hän ei palannut. Ja hänen sisarensa Juuda, tuo uskoton, näki sen…" (Jer 3:6-7)Jeremia jätettiin seuraamaan Juudan kohtaloita aina Baabelin vankeuteen saakka.



Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeremian profetiat käsittävät noin kolmenkymmenen vuoden ajanjakson. Profetiat eivät ole aikajärjestyksessä. Ne on kirjoitettu monimutkaisella ja runollisella heprealla. Niille on ominaista samojen sanojen, fraasien ja kuvauksien toistuminen useasti.
Jeremian kirja koostuu kolmestakymmenestäkolmesta erillisestä ja itsenäisestä osasta, jotka voidaan jakaa viiteen ryhmään:
  1. Johdanto, Jeremian kutsuminen, luku 1.
1. Jeremian, Hilkian pojan, sanat. Tämä oli Anatotissa, Benjaminin maassa, asuvia pappeja. 
2. Hänelle tuli Herran sana Juudan kuninkaan Joosian, Aamonin pojan, päivinä, tämän kolmantenatoista hallitusvuotena, 
3. ja tuli vielä Juudan kuninkaan Joojakimin, Joosian pojan, päivinä ja aina Juudan kuninkaan Sidkian, Joosian pojan, yhdennentoista vuoden loppumiseen asti, jolloin Jerusalemin asukkaat viidentenä kuukautena vietiin pakkosiirtolaisuuteen. 
4. Minulle tuli tämä Herran sana: 
5. "Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi". 
6. Mutta minä sanoin: "Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori." 
7. Niin Herra sanoi minulle: "Älä sano: 'Minä olen nuori', vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. 
8. Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra." 
9. Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen sanani sinun suuhusi. 
10. Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan." 
11. Minulle tuli tämä Herran sana: "Mitä sinä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Minä näen mantelipuun oksan". 
12. Herra sanoi minulle: "Sinä olet nähnyt oikein; sillä minä valvon sanaani toteuttaakseni sen". EDELLEEN JATKUEN...
  1. Juutalaisten syntien nuhtelu, koostuen seitsemästä osasta: 1) luku 2; 2) luvut 3-6; 3) luvut 7-10; 4) luvut 11-13; 5) luvut 14-17:18; 6) luvut 17:19-luku 20; 7) luvut 21-24.
  2. Ennustukset kaikille kansoille, kahdessa osassa: 1) luvut 46-49; 2) luku 25; sekä historiallinen liiteosa kolmessa osassa: 1) luku 26; 2) luku 27; 3) luvut 28, 29.
  3. Kaksi osaa, jotka kuvaavat parempia aikoja: 1) luvut 30, 31; 2) luvut 32, 33; sekä historiallinen liiteosa kahdessa osassa: 1) luku 34:1-7; 2) luku 34:8-22; 3) luku 35.
  4. Lopetus, kahdessa osassa: 1) luku 36; 2) luku 45.

Egyptiin saavuttuaan Jeremia lisäsi oletettavasti kolme osaa, luvut 37-39; 40-43; ja 44.

Jeremian profetiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeremian merkittävimmät messiaaniset profetiat löytyvät kohdista 23:1-8; 31:31-40; ja 33:14-26.
Joitakin profetioita:
  • Ennustus Jerusalemin hävityksestä, tehty noin vuonna 588 eaa. (Jer. 22:1-10).
  • Ennustuksia Juudan kuninkaita vastaan, tehty Jojakimin aikana vuonna 608 eaa. (Jer. 21:11-22:19).
  • "Uskottomien paimenien" (eli profeettojen) uhkaaminen, lupaus rauhasta ja oikeasta paimenesta (vuoden 597 eaa. jälkeen), varoituksia vääristä profeetoista ja jumalattomista papeista (mahdollisesti Jojakimin aikana) (Jer. 23:1-8, 9-40).
  • Näky kahdesta viikunakorista, jotka kuvaavat vangittuja ja niitä, jotka jäivät jäljelle Nebukadressar II:n vuonna 597 eaa. toimeenpaneman ensimmäisen pakkosiirron jälkeen (Jer. 24).
  • Uhkaus Juudan ja ympäröivien kansojen rankaisemisesta, Jojakimin neljäntenä hallitusvuonna, Karkemisin taistelun vuonna 605 eaa. (Jer. 25)
  • Ensimmäinen historiallinen osa, johon on kirjattu Jeremian profetiat temppelissä (Jer. 7), hänen pidättämisensä, uhkaava kuolema ja pelastuminen, ja siinä yhteydessä mainitaan lyhyesti myös profeetta Urian marttyyrikuolema (Jer. 26).

NYT KUN ALAT OLIKO TOTTA MITÄ JEREMIA PUHUI LUVUSSA ? MITÄ PROFETOI HÄN SANOI ETTEI MUITA JUMALIA SAA PALVELLA JA KUN EI TOTELLA !
JUMALA VIE 70 VUODEKSI PAKKOSIIRTOLAISUUTEEN KANSAN.
6. Älkää seuratko muita jumalia, älkää palvelko ja kumartako niitä älkääkä vihoittako minua kättenne töillä, etten tuottaisi teille onnettomuutta." - 
7. "Mutta te ette kuulleet minua, sanoo Herra, ja niin te vihoititte minut kättenne töillä, omaksi onnettomuudeksenne. 
8. Sentähden näin sanoo Herra Sebaot: Koska te ette ole kuulleet minun sanojani, 
9. niin katso, minä lähetän sanan, minä nostan kaikki pohjanpuolen kansanheimot, sanoo Herra, sanan Nebukadressarille, Baabelin kuninkaalle, palvelijalleni, ja tuon heidät tätä maata ja sen asukkaita vastaan ja kaikkia näitä ympärillä olevia kansoja vastaan. Ja nämä minä vihin tuhon omiksi ja teen heidät kauhistukseksi, ivan vihellykseksi ja ikuisiksi raunioiksi. 
10. Minä hävitän heidän keskuudestaan riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle, käsikivien äänen ja lampun valon. 
11. Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta. 
12. Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra, heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi.


TOTEUTUIKO TÄMÄ ?https://fi.wikipedia.org/wiki/Babylonin_vankeus
Babylonin vankeus (vanhassa raamatunkäännöksessä Baabelin vankeus) oli juutalaisten maanpakolaisuus Babyloniassa Kaksoisvirranmaassa Mesopotamiassa. Se alkoi vuonna 597 eaa., jolloinNebukadressar II ensimmäisen kerran valloitti Jerusalemin, ja päättyi Kyyroksen valloitettua Babylonin vuonna 539 eaa.

Esra 1-4: Kooreksen käsky, paluu pakkosiirtolaisuudesta, uuden (toisen) temppelin rakentaminen alkaa

Kooreksen käsky ja lähtövalmistelut (Luku 1): Kirjan alussa toistetaan Kooreksen antaman käsky, se ilosanoma, jota käsiteltiin lähemmin eilen. Tässä annetaan myös sen loppuosa, missä kuningas käskee paikkakunnan miehiä varustamaan Jerusalemiin lähteviä kullalla ja hopealla, muilla tavaroilla ja karjalla. Näin he myös tekivät. Tapahtui sama kuin israelilaisten lähtiessä Egyptistä; heidän ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin.  Tämän lisäksi Koores palautti kaikki Salomonin temppelistä ryöstetyt kalut Sesbassarille, juutalaiselta nimeltään Serrubaabel.
Jae 5 sanoo, että Jerusalemiin lähti vain ne, ”joiden hengen Jumala herätti menemään ja rakentamaan Herran temppeliä Jerusalemiin.” Siihen todella tarvittiinkin Jumalan henkeä, koska matka Jerusalemiin kesti 4 kk, Jerusalem oli raunioina ja Juuda oli pakkoasutettu pakanakansoilla.  Lähtijät olivat Juudan ja Benjaminin heimosta sekä pappeja ja leeviläiset perhekuntineen. He edustivat entistä eteläistä valtakuntaa; Juudaa.  Tämä lähtö tapahtui 537 eKr. eli 70 v. siitä, kun ensimmäiset israelilaiset oli karkoitettu Baabeliin vuonna 606 eKr. heidän joukossaan Daniel kumppaneineen, Dan. 1:3.

Ensimmäiset palaajat ja heidän lahjansa (Luku 2): Serrubaabelin ja 10 muun päämiehen johdolla palasi vain 42360 israelilaista (juutalaista) ja heidän 7337 palvelijaansa ja 200 veisaajaa.  Tämä oli vain pieni osa koko pakkosiirtolaisista; mm. pappeja lähti vain neljä osastoa, vaikka Daavid oli asettanut niitä 24, 1Aik. 24. Suurin osa oli siten ”baabeloitut” eli he olivat mukautuneet Babylonian elämään; heille se ei ollut enää vankeutta. Hei eivät kuuluneet siihen joukkoon, joka lauloi: ”Baabelin virtain vierillä - siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme…Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?” Ps. 137:1, 4. Siksi heille oli oma mukavuus ja turvallisuus tärkeämpää kuin paluu Jerusalemiin ja Herran huoneen rakentaminen. Heistä Debora lauloi, Tuom. 5:16: ”Miksi sinä jäit istumaan karjatarhojen välille, kuuntelemaan paimenpillin soittoa?”
http://raamattuvuodessa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/34727-esra-1-4-kooreksen-kasky-paluu-pakkosiirtolaisuudesta-uuden-toisen-temppelin-rakentaminen-alka
täält hain
toinen aalto on erään raamatun tietokirjan tapahtui 525 ekr siis 72 vuotta


597eke-538=59 vuotta 597ekr-525ekr= 72 vuotta eli voimme uskoa noin 70 vuodeksi eli sukupolven pisimmän kaavan meni pakkosiirtolaisuudessa.

ENTÄ NYKYAIKA ISRAEL LÄHTI 1945 ALUEELLE 2015= 70 VUOTTA
                                                              1948  ISRAEL       2018= 70 VUOTTA

 HEI MITÄ JEREMIA SANOI KUN 70 VUOTTA ON TÄYTTYNYT KOSTAN MINÄ BAABELIN KUNINKAALLE !

NYT KYSYN SINULTA ? JEREMIA TOTEUTUI !  MUTTA ILMESTYSKIRJA NOSTAA UUDEN BAABELIN ? KYSYMYS KUKA ON UUSI BABYLON ?    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.18.html
1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. 
2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. 
3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." 
4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. 
5. 
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. 

MIKSI TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ? SIKSI KOSKA PIAN ON ISRAEL KUIN TOISEN KERRAN PALANNUT MAAHANSA JA ON KULUNUT 70 VUOTTA AIVAN PIAN ! KUN KULUU 70 TAPAHTUI TUOMIO BAABELIN KUNINKAALLE ! MITÄ LUULET TAPAHTUUKO SAMA NYKYISESSÄ MAILMAN AJASSA ? SIITÄ TÄMÄ RAAMATTU ON IHMEELLINEN !!! MINÄ AJATTELEN NIIN KOSKA ILMESTYSKIRJASSA ON TOINEN PROFETIA YLLÄSI... MUTTA JOSTAIN LÖYDÄN KUIN MITÄ OLI ENNEN... VOI TULLA NYT... KEHOITAN LUKEMAAN LUVUSTA 25-30 LUET KUIN ILMESTYSKIRJAA...SE ONKIN KAIKILLE KANSOILLE TARKOITETTU

PISTÄN YHDEN OPETUSVIDEON JOKA INSPIROI MINUA KIITOS   9NANIA EN VAIN OSAA HETI SITÄ SAMALLA KUIN SINÄ ! LAITAN JOS JOKU OSAA ENGLANTIA !


SITTEN TOINEN MAALLISEMPI MONET PITÄÄ SITÄÄ MAILMALLISENA ! TODELLISUUDESSA SIINÄ LAULAA YHTYE BABYLONIAN VIRTOJEN VIERILTÄ IN THE RIVER BABYLON... SIIS ISRAELIN BABULONIAN PAKKOSIIRTOLAISUUS.

Boney M ~ Rivers of Babylon SIELLÄ MUISTELEVAT...


ÄLÄ AINA OLE AINA NIIN HENGELLINEN ETTÄ UNOHDAT KUN LAULETAAN RAAMATUSTAKIN...


HEI AJATTELIN JOS LÖYDÄN FILMIN JEREMIASTA LÖYSIN TÄSTÄ !



Jeremiah the Prophet Full Movie 95MIN KATSON ITSE MYÖHEMMIN VAIN LINKKI ELOKUVAAN






The Babylonian goddess, Ishtar, is the one for whom Easter is named; ["Pagan Traditions of Holidays", p. 9] in reality, she was Semiramis, wife ofNimrod, and the real founder of the Satanic Babylonian Mysteries. After Nimrod died, Semiramis created the legend that he was really her Divine Son born to her in a Virgin Birth. She is considered to be the co-founder of all occult religions, along with Nimrod.

Easter - the day of Ishtar - is celebrated widely among various cultures and religions on earth.
  1. Babylon - Ishtar (Easter) also called the Moon Goddess
  2. Catholics - Virgin Mary (Queen of Heaven)
  3. Chinese - Shingmoo
  4. Druids - Virgo Paritura
  5. Egypt - Isis
  6. The Pagan Ephesians - Dianna
  7. Etruscans - Nutria
  8. Germans (Ancient) - Hertha
  9. Greeks - Aphrodite/Ceres
10. India - Isi/Indrani
11. Ancient Jews - Ashtaroth (Queen of Heaven)
12. Krishna - Devaki
13. Rome - Venus/Fortuna
14. Scandinavians - Disa
15. Sumerians - Nana

["America's Occult Holidays", Doc Marquis and Sam Pollard]
The Babylonians celebrated the day as the return of Ishtar (Easter), the goddess of Spring.

This day celebrated the rebirth, or reincarnation, of Nature and the goddess of Nature. According to Babylonian legend, a huge egg fell from heaven, landing in the Euphrates River. The goddess, Ishtar (Easter) broke out of this egg. Later, the feature of an egg nesting was introduced, a nest where the egg could incubate until hatched. A "wicker" or reed basket was conceived in which to place the Ishtar egg.


Babylonian jumalatar, Ishtar, on yksi, jolle pääsiäinen on nimetty; ["Pakanallisia tapoja Holidays", s. 9] todellisuudessa hän oli Semiramis, vaimo Nimrod, ja todellinen perustaja saatanallisen Babylonian mysteereistä. Kun Nimrod kuoli, Semiramis luonut legenda, että hän oli todella hänen jumalallisen Poikansa syntynyt hänen neitseellinen syntymä. Hän pidetään toisena okkultisien perustajista kaikkien  yhdessä Nimrodin kanssa.

Pääsiäinen - päivä Ishtar - juhlitaan suuresti eri kulttuurien ja uskontojen maan päällä.
  1. Babylon - Ishtar (pääsiäinen) kutsutaan myös kuun jumalatar
  2. katoliset - Neitsyt Maria (Queen of Heaven)
  3. Kiinan - Shingmoo
  4. Druids - Neitsyt Paritura
  5. Egypti - Isis
  6. Pagan Ef - Dianna
  7. etruskit - Nutria
  8. saksalaiset (Ancient) - Hertha
  9. kreikkalaiset - Aphrodite / Ceres
10. Intia - Isi / Indrani
11. Antiikin juutalaiset - Astarotissa (Taivaan Kuningatar)
12. Krishna - Devaki
13. Rooma - Venus / Fortuna
14. pohjoismaalaiset - Disa
15. sumerilaiset - Nana

["Amerikan Occult Holidays", Doc Marquis ja Sam Pollard]
Babylonialaiset juhli päivän paluuta Ishtar (pääsiäinen), jumalatar Spring.

Tämä päivä vietetään uudestisyntyminen, tai reinkarnaatio, luonnon ja jumalatar Nature. Mukaan Babylonian legenda, valtava muna putosi taivaasta laskeutuvat Eufrat. Jumalatar, Ishtar (pääsiäinen) puhkesi tämän muna. Myöhemmin ominaisuus muna pesiviä otettiin käyttöön, pesä jossa muna voisi inkuboidaan kunnes viivoitetun. "Paju" tai ruoko kori suunniteltiin joka sijoittaa Ishtar muna.

SEN SANON TEILLE OKKULTISTIT EIVÄT OLE NIINKUIN MONASTI LUULLAAN VAIN KÖYHÄÄ VÄKEÄ VAAN ELIITTI 
ON SEKAANTUNUT SIKSI KRISTINUSKO ON UHKA HEILLE..
OKKULTISTIT JAKAA VUODEN 13 VIIKON JAKSOIHIN 4 SELLAISEEN
KUN PARIISIN ISKUT TAPAHTUIVAT NE TAPAHTUI EIVÄT TÄLLÄ KERTAA UHRAAMISPÄIVÄNÄ MUTTA 13 PÄIVÄNÄ !

As we have repeatedly stated, the Satanist believes that numbers contain inherent power.

Thus, they literally order their lives by occult numerology - such numerology also is a key component in astrology, another system of divining that Satanists observe very closely. The occult calendar is divided into four (4) segments of 13 weeks each.

The number, "13" is considered divine by the occultist for a couple of reasons:
  1. The Bible assigns '13' the meaning of "rebellion against constituted authority", plus the depravity that caused Satan to rebel against God.
     
  2. The occultist assigns '6' to represent the number of man, and the number '7' to represent the number of divine perfection. Thus, as a person climbs that "Jacob's Ladder" toward self-perfection in the realm of the occult, the number '13' represents the state of divine perfection, self-achieved perfection, and Illumination (6+7 = 13).
Thus, the occult calendar is comprised of four periods of 13 weeks each. We list these periods for you, below.

Then, after listing them, we shall come back to talk about each of them in detail.

Kuten olemme toistuvasti todenneet, satanisti mielestä luvut sisältävät luontaista voimaa.

Niinpä he kirjaimellisesti tilata elämäänsä okkultismin numerologiaa - kuten numerologiaa on myös keskeinen osa astrologia, toinen järjestelmä divining että satanistien tarkkailla tiiviisti. Piilevän kalenteri on jaettu neljään (4) segmentit 13 viikkoa jokaisen.

Numero " 13 "pidetään jumalallista okkultisti pari syistä:
  1. Raamattu siirronsaajat " 13 "tarkoittaa" kapinaa auktoriteettia ", ja turmeluksen, joka aiheutti saatana kapinoida Jumalaa .
     
  2. Okkultisti siirronsaajat " 6 "edustaa useita mies, ja luku" 7 "on edustavat useita jumalallista täydellisyyttä. Siten henkilö kiipeää että " Jaakobin tikapuut "kohti itsensä täydellisyyttä valtakunnassa okkultismin, numero" 13 "vastaa tilaa jumalallista täydellisyyttä, itse saavuttaa täydellisyyttä, ja valaistus (6 + 7 = 13).
Siten piilevän kalenteri koostuu neljästä jaksojen 13 viikkoa jokaisen. Me luettelo näiden kausien sinulle, alle.

Sitten, kun luettelemalla ne, palaamme puhumaan kukin niistä yksityiskohtaisesti.

Devil, Bataclan Concert Hall ja perjantai 13. Pariisin Tapahtumat  

The Devil, Bataclan Concert Hall & Friday the 13th Paris Events

TÄSSÄ LINKKI ERÄS MIES DAHBOO KIITOS !

MINKÄLAINEN JA ONKO "OCCULTISTI" ON 
66 KUVAA ITSESTÄÄN LUONUT LAULAJA HUGHES JESSE
Hughes uses many different nicknames, including "J. Devil" (or simply "The Devil")[13] as well as "Boots Electric" ("Boots" for short) and "Fabulous Weapon" (both of which were band names used by Hughes' father). In an interview[14] Hughes revealed that his band mate Josh Homme gave him "The Devil" nickname when he was thirteen. "I used to get picked on a lot by Karl Doyle" says Hughes, "And when I would get picked on severely, or if it really made a point to me, I would get vengeance, but I would get vengeance in the way that I could, which was mostly clever and all consuming. Joshua once witnessed me in the moment I was about to enact vengeance upon someone, and he just said, 'You're the fucking devil dude,' and it stuck."
SUOMALAINEN KÄÄNNÖS TÖKERÖ GOOGLELLA
Hughes käyttää useita erilaisia ​​lempinimiä, kuten "J. Devil" (tai yksinkertaisesti "Devil") [ 13 ] sekä "Boots Electric" ("saappaat" lyhyitä) ja "Fabulous Weapon" (molemmat olivat bändi käytetyt nimet Hughes "isä). Haastattelussa [ 14 ] Hughes paljasti, että hänen bändi kaveri Josh Homme antoi hänelle "Devil" lempinimi kun hän oli kolmetoista"Käytin saada silmätikuksi paljon Karl Doyle", sanoo Hughes, "Ja kun saisin silmätikuksi vakavasti, tai jos se todella teki piste minulle, saisin kosto, mutta haluaisin saada kosto siinä, miten Voisin, joka oli enimmäkseen taitava ja kaikki kuluttavat. Joshua kerran todistamassa minua hetki olin aikeissa säätää kostoni joku, ja hän vain sanoi: 'Sinä olet vitun paholainen jätkä, "ja se jumissa.

yllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä !

tiistai 10. marraskuuta 2015

TÄLLÄ MIEHELLÄ OUTO NIMI IRANIN PRESIDENTTI KUIN ILMESTYSKIRJAN 18 LUVUSTA





M I N U L L A  O N  E R Ä S  S T E W E  J O L L E   Y S T Ä V Ä
L A I T T O I   V I E S T I N !  S T E W E  P I S T I  B L O G I I N S A !

ENSIN IHMETTELIN JA MUISTELIN ENKÖ OLE LAITTANUT KUNNOLLA SITÄ MIKÄ ON BABYLONIA NYKYMAILMASSA INTERNETIN YOUTUBESSA OLI MONTA OPETUSTA SIITÄ ?

America and the Whore of Babylon - The Illuminati & The Statue of Liberty on video yllä...



MUTTA SE RAAMATTU ILMESTYSKIRJAN 18 LUKU ?

8. sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut." 
9. Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun; 
10. he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!" 

that great city Babylon, that mighty city! for in one hour is thy judgment come. KING JAMES  KERTOO 1 TUNNISSA TUOMIO TULEE ! SIIS ENGLANNINKIELELLÄ NÄIN...

11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa, 


BBC

Middle East
Hassan Rouhani wins Iran presidential election
announced that Mr Rouhani had won 18,613,329 of the 36,704,156 votes cast. This represented 50.71% of the vote.
http://www.bbc.com/news/world-middle-east-22916174

M I T E N  N E  L I I T T Y I S I  I R A N IN  P R E S I D E N T T I I N ?

K A T S O    M I T E N   N I M I  O N  K U I N   I L M E S T Y S K I R J A
                                                                                 1 8 : 1 0
                                                                               
  T U N N I S SA  T U L I  T U O M I O   N I M I  N A M E 
  R O U H A N I   LUE  TOISINPÄIN  IN A  HOUR
 MITÄ HASSAN ON ?  LAITOIN HASSAN SITTEN GOOGLE HASAN TULI  KAUNEUS....حسن hasan Persiaksi En osaa arabiaa tuli hyvin ...?


lisään mitä kuulin kun tulin töistä puhuin arabiaa taitavan ihmisen arabin kanssa sanoi hassan kirjoitetaan hasan ja kertoi myös että  arabian kieli luetaan oikealta vasemmalle päin... joten Rouhani on oikeastaan oikein in a hour. 
Iranin presidentti Hassan Rouhani vierailulla Bushehrin ydinvoimalassa tammikuussa.
LÄHDE:http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3360121-iran-neuvottelut-kuin-helsingin-etyk


Iranin presidentti Hassan Rouhani vierailulla Bushehrin ydinvoimalassa tammikuussa.

IRAN-NEUVOTTELUT KUIN HELSINGIN ETYK

http://2fletchdr222.blogspot.fi/2015/11/in-one-hour-your-judgment-has-come-you.html STEWE KERTOO ASIAN JATKAN ETSIMÄLLÄ MITÄ HASSAN ROUHANI ON GEMATRIASSA....
laitoin ensin väärin koetin nimellä Hassan laitan Hasan niinkuin se kirjoitetaan... ja Rouhani... USKOMATONTA TOIVOTTAVASTI STEWE NÄKEE TÄMÄN

NÄMÄ KAIKKI TULEVAT HASAN ROUHANI NIMESTÄ GEMATRIASTA
USKOMATONTA !!!

http://www.gematrix.org/?word=hasan+rouhani
Hasan Rouhani in Jewish Gematria Equals: 528(h

8
a

1
s

90
a

1
n

40

0
r

80
o

50
u

200
h

8
a

1
n

40
i

9
)
Hasan Rouhani in English Gematria Equals: 774(h

48
a

6
s

114
a

6
n

84

0
r

108
o

90
u

126
h

48
a

6
n

84
i

54
)
Hasan Rouhani in Simple Gematria Equals: 129(h

8
a

1
s

19
a

1
n

14

0
r

18
o

15
u

21
h

8
a

1
n

14
i

9
)

Judgement Day in Jewish Gematria Equals: 1396(j

600
u

200
d

4
g

7
e

5
m

30
e

5
n

40
t

100

0
d

4
a

1
y

400
)
Judgement Day in English Gematria Equals: 774(j

60
u

126
d

24
g

42
e

30
m

78
e

30
n

84
t

120

0
d

24
a

6
y

150
)

Judgement Day in Simple Gematria Equals: 129

KUN PAINOIN JEWISH GEMATRIA 1396 SE ON BAALIN PALVOJIEN ARVO TAI LUKU. PAALIN PALVOJAT TUO TUOMIOPÄIVÄÄ..
Baal Palvojat juutalaisten Gematria Yhtä: 1396(b

2
a

1
a

1
l

20

0
W

900
O

50
R

80
s

90
h

8
minä

9
p

60
e

5
R

80
s

90
)
Baal Palvojat in Englanti Gematria Yhtä: 996(b

12
a

6
a

6
l

72

0
W

138
O

90
R

108
s

114
h

48
minä

54
p

96
e

30
R

108
s

114
)
Baal Palvojat

JUMALA LAITTOI KÖYHÄSTÄ MAASTA PROFEETAN VAROITTAMAAN...vaikka kyllä wilkersson varoitti mutta raamattu 2-3 tai useampi on parempi...sitä paitsi raamatun opettajat amerikasta löytyy kyllä...

Dumitru Duduman- America Will Burn In 1 Hour(Prophetic Warning To America Mystery Babylon The Great)
https://www.youtube.com/watch?v=5RrkmgUxT0M

ja sitten Suomesta laitan sentähden osittain että ilahduttaisin erästä uskovaa sisarta näki näyn http://tultataivaasta.omasivu.fi/134/ilmestyskirja-17-portto-babylon/.se mitä hän sanoi ...anoa työmiehiä... uudistua mieleltä jne. lyhyt muistutus...

Kauniille mr.Rouhanille toivomme Jumalan armoa joka on Jeesuksessa Kristuksessa se on annettu kaikille kansoille myös muslimeille mutta Hän on enemmän kuin profeetta Hän on alku ja loppu.

ehkä mr Rouhani on merkki aikakauden saapumisesta. ilm 18:21 kertoo väkevästä enkelistä joka heittää kiven joka oli kuin suuri myllynkivi mereen: sanoen näin rajusti heitetään pois babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää löydetä.Myös se että, mies on muinaisesta Babyloniasta jossa Baabel ennen oli puhuttelee meitä.
Kun luet Jeremia 25 lukua se
 kertoo Juudan babylonian pakkosiirtolaisuudesta se kestäisi 70 vuotta näin Jeremia profetoi nyt sinun pitäisi tutkia onko raamattu totta ? No Juuda joutui 597 ekr pakkosiirtolaisuuteen toinen paluuvaihe 525 ekr tietämillä  kesti siis 72 vuotta ensimmäiset tuli jo aiemmin? entäpä nykyaika Israel on 1945 lähti jo Israeliin ja nyt on 2015 on 70 vuotta kulunut jos varalta laskemme 2018-1948  on 70 vuotta onko toisen baabelin tuho aika ? sillä jer 25:12 lue mitä tapahtuu 70 vuotta on kulunut ? joskus se mitä on aiemmin ollut kuin toisintona tapahtuu ? ainakin Mr rouhani in a hour merkki on puhutteleva minuakin hänen nimensä ja ajankohta ja miten se tuli juuri nyt !

Jotta ymmärtäisimme kuinka osat ovat kuin vaihtuneet mr Rouhani on muinaisesta babyloniasta jossa oli Baabel siihen aikaan se laajeni näin kirjoitetaan Esterin kirjassa 1 luvussa  127 maakuntaa...
1 Ahasveroksen aikana - sen Ahasveroksen, joka hallitsi Intiasta Etiopiaan saakka, sataa kahtakymmentä seitsemää maakuntaa - siihen aikaan,
2 kun kuningas Ahasveros istui kuninkaallisella valtaistuimellansa, joka oli Suusanin linnassa, tapahtui tämä.
3 Kolmantena hallitusvuotenaan hän laittoi pidot kaikille ruhtinaillensa ja palvelijoillensa. Persian ja Meedian voima, ylimykset ja maaherrat olivat hänen luonansa,
4 ja hän näytti heille kuninkaallisen kunniansa rikkautta ja suuruutensa loistavaa komeutta monta päivää, sata kahdeksankymmentä päivää.

Jos babylonian henkisen perinnön jatko olisi siirtynyt esim( USA ja liittolaiset ) voisiko olla noin montaa valtakunnan osaa (127maak)  nykyisellä valtiailla ??
et 
arvaa ??? onko muita ehdokkaita jotka tuollaiseen määrään olisi mennyt ? Niitä oli jopa 150 maassa luku on pienentynyt ja kohta on luku 127.... joten ...
Yhdysvaltain puolustusvoimilla on yhteistyösopimuksia useiden maiden kanssa, ja ne ovat vahvasti läsnä muun muassa Tyynenmeren saarilla, JapanissaEtelä-KoreassaTaiwanissa,AfganistanissaIrakissaSaksassa ja Atlantilla. Yhdysvalloilla on yhteensä 702 sotilastukikohtaa 132 eri maassa ja kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.[94] Yhdysvalloilla on toiseksi enitenydinaseita Venäjän jälkeen ja sillä on ydinasejakosopimukset Euroopan maiden, kuten Saksan ja Alankomaiden kanssa.[95]
Yhdysvaltain puolustusmenot ovat maailman suurimmat ja täysin omassa kokoluokassaan. Niiden osuus kansantuotteesta on neljä prosenttia.[96] Yhdysvallat on myös huomattava aseiden viejä. Maan osuus maailman virallisesta asekaupasta oli vuonna 2008 kongressin selvityksen mukaan noin 68 prosenttia. Yhdysvaltain aseteollisuuden tärkeimpiä asiakkaita olivat Arabiemiraatit, Afganistan, Saudi-Arabia, Taiwan ja Egypti.[97]


eyllä olevat linkit ovat etsitty internetistä ,en ole vastuussa niiden sisällöstä !

v=gPPgy5iI1bA

om/watch?